Loppuunmyynti
"Tämä päätös on hautunut mielessäni jo pidemmän aikaa, ja nyt olen viimein valmis kertomaan sen ääneen. Nyt alkaa Pippurinen Kustannuksen loppuunmyynti, ja sen jälkeen on aika suunnata kohti jotain uutta.
Olen ylpeä, että toteutin unelmani lastenkirjan julkaisusta ja että se unelma kasvoi yhdeksän lastenkirjan, kolmen äänikirjan sekä värityskirjan suuruiseksi. Se on paljon enemmän kuin osasin kolme vuotta sitten edes haaveilla. Oma pienkustantamo ei kuitenkaan ollut unelmani. Se oli olosuhteiden muodostama mahdollisuus ja keino toteuttaa unelmani. Nämä kolme vuotta Pippurinen Kustannuksen kanssa eivät olekaan olleet helppoja kaikkien näiden poikkeusolojen keskellä, mutta ne ovat opettaneet minulle paljon niin kirjailijana, yrittäjänä kuin ihmisenä. Ne ovat vahvistaneet sitä ajatusta, että kirjoittaminen on sitä, mitä haluan tehdä. En olekaan lopettamassa kirjoittamista, vaan haluan keskittyä juuri siihen. Siksi Pippurinen Kustannuksen tarinan on aika päättyä tähän, ainakin tällä erää.
Olen kiitollinen jokaisesta ostetusta kirjasta, kaikesta tuestanne, ihanista palautteistanne sekä viesteistänne, joita olen saanut tämän pippurisen matkan varrella. Ne merkitsevät minulle todella paljon! Kiitos, että olette auttaneet minua toteuttamaan unelmaani!
Nyt lopuille Pippurisen Kustannuksen kirjoille pitäisi löytää vielä koti, ja toivoisinkin, että voisitte auttaa minua siinä. Puuttuuko jokin Pippurisista kirjoista teidän kirjahyllystänne tai sopisivatko ne lahjaksi jollekin läheiselle"
- Sinituuli
Verkkokaupan loppuunmyynti alkaa 9.9.2022. Kaikki Pippurinen Kustannuksen lastenkirjat ovat -60 % Pippurinen Kustannuksen verkkokaupan loppuunmyynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.